keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Luukku 11. Herkkuhetki

Tänä vuonna ei ole tullut otettua kuvia leivotuista tortuista, vaikka niitä on leivottu jo varmaan kaksi kuukautta sitten ensimmäisen kerran. Tällä kertaa mennään siis viime vuoden tunnelmissa ja herkuissa. Viime vuonna tuli kerran kokeiltua leipoa pikkutorttuja. :) 
Huomasin, että valkosuklaa-glögikakku oli vilahtanut kuvissa viime vuonna, mutta silloin en ollut ohjetta jakanut. Onnekseni kirjoitin ohjeen aikoinaan koulussa muistiinpanoihin (mikä paikka kirjoittaa ohjeita! :-D) joten löysin sen helposti.
Pohja:
150g pipareita
75g voita
Keskikerros:
200g valkosuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
2,0/2,5 dl vispikermaa
3 liivatetta
glögiä/vettä
(+sokeria)
Päällys:
3 dl glögiä
2 liivatetta
1. Murskaa piparit ja sulata voi, jonka jälkeen sekoita keskenään. Levitä seos irtopohjavuokan pohjalle, jonne on pingotettu leivinpaperi. Nosta parvekkeelle tai jääkaappiin kovettumaan.
2. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai kattilassa(varo pohjaan palamista!). Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
3.Vatkaa vispikerma kuohkeaksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, valkosuklaa ja halutessasi sokeria. 4.Kuumenna glögiä tai vettä n. 2rkl (ei haittaa vaikka tarvitsisi desinkin) ja lisää siihen liivatteet sekottaen. Sekoita liivateseos muihin aineisiin hyvin sekoittaen. Lopuksi kaada mössö pohjan päälle ja anna olla jääkaapissa ainakin pari tuntia. (Itse tein kakun päivällä ja ennen nukkumaan menoa päällyksen)
5.  Liota liivatteita n.5 min kylmässä vedessä ja kuumenna samalla glögi. Lisää liivatteet glögiin ja kaada kakun päälle.
6. Anna kakun olla jääkaapissa mielellään yön yli. Maku paranee mitä kauemmin on kaapissa (1-2pv).
PS. Kuinka moni syö pipareita homejuustolla?

4 kommenttia:

  1. oi että toi kakku on niin hyvää.. En oo ite tehny, mutta yhissä myyjäisissä maistelin ja rakastuin. :D Pitää varmaan itelläkin tehdä tommonen jouluksi :)
    Kiitos ohjeen jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvää! :3 Minäkin teen varmaan jonkun version tästä jouluksi. Piparipohja ainakin on ihan must-juttu joulukakkuun!

      Poista
  2. Hyi homejuustoa! O_O
    Mutta tuo kakkuohje kuullostaa hyvältä :) Ajattelin tehdä jouluiseen juustokakkuun glögikuorrutteen/kiilteen. :)
    Ja varmaan pitää nyt lähtä kauppaan ostaan torttuvärkitkin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipari ja homejuusto on herkkua! :-D omnnom
      Glögi kyllä passaa hyvin jouluisiin kakkuihin. :) Viime vuonna taisin myös tehdä juustokakun, jonka täytteeseen tuli luumuhilloa.

      Poista