keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mappi-Ö

Se ois kesäkuu, harjottelun eka osa yli puolen välin ja odottelen itikoiden joukkotuhoa. (asun mökillä ja ainoa ääni pihalla on itikoiden ininä)
Tätä postausta olen karttanut jo pitkään, mutta tilanne on nyt se, että epäonnistuneiden lakkausten kuvia alkaa olla liikaa. Osa kynsistä oli ihan ok, mutta kuvat eivät vain onnistuneet ja osa oli taas jo alkutekijöissään karmeita. Aina ei voi onnistua, mutta virheistähän sitä pitäisi (joskus) oppia. Olen tottunut kuvaamaan kaikki tekemäni kynnet, joten tästä syystä myös epäonnistuneet lakkaukset päätyvät tallennetuiksi, mutta on ihmisiä joilla jotkut lakkaukset eivät näe ikinä päivänvaloa.
Ihan kivat, mutta nimetön ja etusormi tökätty jonnekkin ja keskisormessa oleva glitterlakka ei peitä tarpeeksi pohjalla olevaa keltaista. Muistaakseni hiekkalakka oli kaiken lisäksi lisätty peittämään jotain epäonnistunutta alleen - ei toiminut.
 Näiden ideana oli testata bornprettystoresta saamiani strasseja, mutta kuten näkyy pieleen meni, olisimpa vain jättänyt strassit pois.
 Nämä oli oikein kivat, mutta leimat levisivät pahemman kerran. 
 Hätälakkaus musta-valkobileisiin, kesti kynsillä pari tuntia. 
Marmorointi näyttää nyt jopa ihan kivalta kuvassa, mutta muistan että lakka oli kynsillä paksuina epätasaisina kerroksina, joten ei kuitenkaan toimivat.
Otatteko kuvia mappi ö:hön?

2 kommenttia:

  1. Mä en jaksa kuvata tosi epäonnistuneita lakkauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, jää multakin tosi tosi epäonnistuneet lakkaukset pois kun niitä ei yleensä jaksa edes siistiä vaan suoraan poistaa. :-D

      Poista