keskiviikko 16. elokuuta 2017

Pikaminttua

Minun kynnet saivat olla aika nakuina koko kesän, mutta silloin tällöin väkersin jotkut pikalakkaukset. Tänään esittelyssä olevat kynnet kuuluvat myös tähän kastiin. Väreiksi valikoitui minttua, hopeaa ja valkoista. Kuivamarmorointi ei ihan toiminut, koska olin unohtanut miten se tehtiin (kuivalle vai märälle pohjalle...) ja en kerta kaikkiaan jaksanut vaivautua etsimään kyseistä tietoa.
Kynsillä:
Kiko - 526 Mint
Opi - This gown needs a crown
(milloinkahan tämän oppii kirjoittamaan ilman tarkistusta :-D)
Essence - Crashed the party?!
Essence - Wild white ways

 
Mikä oli sinun viimeisin pikalakkaus?

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Essence - Eye&Face palette 02 Rise & Shine

Minun arkea on ilostuttanut nyt kohta kolmen kuukauden ajan pieni sheltin pentu, Inni. Innille sattui kesäkuussa tapaturma, missä sen sääri- ja pohjeluu menivät poikki ja sen vuoksi ravasimme sitten useamman kerran Joensuussa hoidettavana. Leikkauspäivänä meillä oli koko päivä aikaa kierrellä kaupunkia ja koin olevani oikeutettu ostamaan hieman piristystä Essence hyllyltä. Mukaani tarttui uusi Eye & Face palette- sävyssä 02 Rise & Shine. Paletissa on neljä luomiväriä, korostusväri ja poskipuna. Tuo poskipuna menee minusta ihan hyvin myös korostukseenkin, tai luomille.
Mielenkiintoni palettiin herätti vasemmassa alakulmassa oleva lohenpunainen (?) luomiväri. Myös vaalea korostusväri oli tervetullut. Napeista irtosi ihan kivasti pigmenttiä, ja en ole käytössä huomannut varisemista, mutta ihan koko päivää nämä eivät ole minulla kestäneet luomilla. Korostusvärit pysyivät huomattavasti paremmin paikoillaan.
Tämmöiset paletit ovat tosi helppo ottaa reissuihin mukaan, jos ei ole mahdollisuutta kantaa useampaa tuotetta mukana. Tälläkin saa taiottua vaikka mitä kivaa, kunhan taidot olisi hallussa. :-D
Oletko sinä palettien ystävä?

tiistai 1. elokuuta 2017

Valmistujaiskynnet

Valmistuin viime vuoden lokakuussa, mutta pidin valmistujaiseni vasta heinäkuun alussa. Kynnet syntyivät juhlia edeltävänä iltana, joten niitä ei sen kummemmin oltu suunniteltu. Lakaksi halusin Kikon 531 - Pearly green butterflyn, koska se näyttää niin upealta pullossa. Ihan yhtä kivalta sitä ei yksinään saa näyttämään kun se ei itsessään ole kovin peittävä, joten laitoin alle Flormarin 50:sen. Pitäisi jaksaa kokeilla meikkisientä tämän Kikon kanssa. :) Koristelut syntyivät erinäisistä irtoglittereistä, strasseista ja glitterlakoista. Kyllä näillä kynsillä kelpasi juhlia!
Kynsillä:
Flormar - 50
Kiko - 531 Pearly green butterfly
Essence - Crashed the party?!
Kiko - 657 Silver
Opi - I snow you love me
+ irtoglitterit ja strassit


Valmistuitko sinä tänä vuonna tai olitko juhlimassa jonkun valmistujaisia?

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Wild&Mild - Gel effect polish

Tänään olisi vuorossa jälleen Wild&Mild lakkoja. Tällä kertaa esittelen swatchit saamistani Gel effect- lakoista. Näissä on jo valmiina upea kiilto, joten en turhaan lisäillyt kynsille päällyslakkaa. :) Kaikki oli suht helppoja lakattavia ja peittivät 1-2 kerroksella. Kuvissa kuitenkin jokaista 2 kerrosta. Jos et ole lukenut ensimmäistä osaa Wild&Mild lakoista, voit lukea sen täältä.
 Wild&Mild - Nude beach
 Nude beach on todella tumma nude, joka taittaa punaisen ruskeaan. Näyttää pullossa paljon vaaleammalta kuin mitä kynsillä. Levittyi helposti valumatta kynsinauhoille, mutta meinasi kuitenkin hieman raidoittua.
Wild&Mild - Night sky
 Night sky on tummansininen metallilakka. Tässä on aivan upea kiilto! Levittämisen kanssa sai olla tarkkana, koska tämä meinasi valua helposti kynsinauhoille. Ja tunnetusti useammat tummansiniset lakat haluavat kynsinauhoihin tarttua. Vaikka tämä on metallilakka, epäilen ettei tämä toimi leimauksessa, koska tämä on hieman luirua koostumukseltaan.
 Wild&Mild - Slim fit
Slim fit on Night skyn punainen versio. Kirkas punainen metallilakka. Tämä halusi levitä kynsinauhoille paljon helpommin kuin muut. Ja siveltimen jäljen näkyivät aavistuksen ilman päällyslakkaa, mutta muuten tosi kiva punainen. :)
Mikä lakka iski sinuun parhaiten? Vai iskikö mikään?

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kynsiharrastajan seitsemän syntiä

Tämä haaste tuli vastaan useammassakin blogissa ja halusin kantaa korteni kekoon. :)
 
1. YLPEYS
Mikä kynsilakka saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?
 - Minulla ei ole mitään tiettyä lakkaa mikä tämän tuntemuksen saisi aikaan. Jos ja kun minulla on lakkaa kynsillä, sen pitäisi olla kunnossa eikä rispaantunut joka suunnasta.

2. KATEUS
Mitä käsien tai kynsien ulkoista piirrettä, jota et itse omaa, kadehdit kaikkein eniten?
- Puhutaanko siitä nyt tasaisesta kynsipedistä vai mistä, mutta haluaisin kynsieni olevan samanmittaisia ilman että toisesta sormesta näkyy sormenpää kynnen alta, jos ymmärrätte mitä haen tällä takaa. :D

3. VIHA
Mitä kynsilakkaa vihaat?
- En keksi mitään yhtä tiettyä lakkaa, mutta erityistä vihaa aiheuttavat lakat jotka eivät kuivu millään ja jotka haisevat kämpässä vielä viikon jälkeen pullon avaamisesta. Useimmiten tämmöisiin lakkoihin olen törmännyt ns. halppispuolella, ja ne ovat usein glitterräjäytyksiä.
 
4. LAISKUUS
Minkä kynsiin tai käsiin liittyvän tuotteen tai hoidon jätät useimmiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?
- Kynsinauhojen poistoaine. Tähän tuotteeseen tulee tartuttua aivan liian harvoin, vaikkei sen käyttöön kauaa menisikään.

5. AHNEUS
Mikä on kallein kynsilakka, jonka omistat? Entä halvin?
- Kallein taitaa olla Opin Pure 18K, joka oli muistaakseni 15-20e. Halvin lakka on luultavasti Perfectin holo tai joku muu euron paikkeilla oleva lakka.
 
6. YLENSYÖNTI
Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kynsilakkaa ja jos on niin mitä?
- Ei ole, mutta voisin ostaa varakappaleita useammastakin lakasta esim: Dance Legendin Holy diver, F.U.N Lacquer PayDay, China Glazen Pink Voltage...
 
7. HIMO
Jos sinulla olisi rahaa ostaa mikä kynsilakkakokoelma tahansa, minkä ostaisit?
- Luultavasti ostaisin jonkun F.U.N Lacquerin kokoelman. Tämän kevään/kesän kokoelma on kiva, samoten live love polish - kokoelma ja rafinails ja ja ja... :)
 

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Vaniljatäytteinen kakku

Meidän perheelle sattuu tähän kesäkuun viimeiselle viikolle useammat juhlat; kahdet syntymä- ja nimipäivät, jonka vuoksi halusin tänäkin vuonna leipoa kakun. En kuitenkaan halunnut perinteistä kermakakkua, joten soveltamalla mentiin jälleen. Perinteisestä kakusta on muistuttamassa kaakaoinen kakkupohja, mutta loput kakusta onkin sitten muualta.
Pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 dl sokeria
4 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon varovasti sekoittaen
3. Kaada taikina kakkuvuokaan (itse vuorasin irtopohjavuokan leivinpaperilla) ja paista n. 30 min 200 asteessa.

Täyte:
2,5 dl vispikermaa
n. 120g valkosuklaata (ostin 145g ja käytin pari riviä koristeluun)
200g vaniljatuorejuustoa
1. Vaahdota vispikerma ja sulata valkosuklaa
2. Sekoita täytteen aineet keskenään
3. Halkaise kakkupohja kolmeen osaan ja levitä täyte osien välille. Halutessasi koristele kakku valkosuklaalla tai täytteellä jos laitat kerroksien väliin vähemmän. Ja anna kakun tekeytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia.
Täytettä tulee aika reilusti, joten sitä saa ihan huolella levittää jos laittaa vain kakun väliin. Itse laitoin täytettä hieman liian vähän ensimmäiseen väliin, mutta ulkonäkökysymyshän se onneksi vain oli. Kuten ohjeessa totesin, täytettä voisi laittaa myös päälle, mutta itse koin että kakusta tulee miellyttävämpi kuin täytettä on vain välissä. :) Kakku oli sopivan makea ja hävisi nopeasti parempiin suihin. Suosittelen kokeilemaan jos perus kermakakut tympii! Tätähän voi myös kätevästi tuunata lisäämällä esimerkiksi jotain hilloa täytteen alle.  
 Minkä kakun sinä leivoit viimeksi?

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Wild&Mild - Matte polish

Sain taannoin testiin Wild&Mild- lakkoja ja muita heidän oheistarvikkeitaan. Päätin tehdä teille lakoista swatch-postaukset omasta ilostani (tätä ei siis edellytetty). Lakkoja Wild&Mildillä on useampaa eri koostumusta, ja tässä postauksessa esittelen saamani Matte-lakat. Niin, ja Wild&Mild tuotteitahan löytyy esim. useimmista s-marketeista ja prismoista. 
 Nimensä mukaisesti Matte-lakat jättävät kynsille enemmän tai vähemmän mattaisen pinnan. Jokaisessa kuvassa kynsillä on kaksi kerrosta lakkaa. Siveltimet on kärjistä hieman pyöristetty ja ne ovat sopivan leveät ainakin minun kynsille. 
 Wild&Mild - So innocent 
 So innocent on hyvin vaalea lakka, joka valaistuksesta riippuen näyttäytyy joko valkoisena, violettina, harmaana tai beigenä. Levittyy helposti mutta jättää kynsille heikoimman mattapinnan.
 Wild&Mild - Allure
 Allure on punertava nude, joka levittyy helposti, mutta näyttää kynsien uurteet ilman kunnon aluslakkaa. Jättää selvästi mattaisimman pinnan näistä neljästä. Silti suosikkini näistä!
 Wild&Mild - Party starter
 Party starter on räikeä oranssi, joka käyttäytyy myös hyvin ja ei leviä pitkin kynsinauhoja. Jättää kynsille semimattapinnan. 
 Wild&Mild - Masterpiece
 Masterpiece on räikeä neonpinkki. Jos haluat kynsiesi näkyvän kilometrien päähän valitse joko tämä tai Party starter. :-D Jälleen helppo koostumus ja semimattapinta. Poistamisessa huomasin tarttuvan kynsinauhoihin ja sormiin selkeästi muita enemmän. Tämän vuoksi tulee hyvänä kakkosena Alluren perässä. 
Täytyy vielä näyttää teille miten söpössä paketissa tuotteet minulle saapuivat, sopii sisustukseenkin ♥
Onko Wild&Mildin tuotteet tuttuja?

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kukkaista hempukkaa

Nysäkynnet saivat toukokuun alussa hieman pituutta ja sain silloin kaiveltua lakkani esille. Pohjalla halusin käyttää virosta ostamaani Opin Hello kitty Small + cute = ♥ -lakkaa. Ellei muistini pätki, lakka peitti kahdella kerroksella. Sen jälkeen töpöttelin hieman keittiösienellä Opin TGNAC:ta. Komeuden kruunasi leimat Pueenin 72 laatta.
Kynsillä:
Opi - Small + cute = ♥
Opi - This gown needs a crown
Leimat: Pueen 72 + Essencen musta leimauslakka

Nykytilanne kynsien kanssa on se, että olen ollut ilman mitään lakkaa melkein _2 viikkoa_. 6/10 kynnestä kärsi enemmän tai vähemmän liuskoittumisesta, joten päätin olla kokonaan lakkaamatta kuin vaihtaa lakkoja joka päivä. Ja tämän lisäksi hain perheenlisäystä meille, joten pikkuinen pentu on pitänyt minut tarpeeksi kiireellisenä niin en ole edes kerennyt miettiä lakkaamista. :-D Nyt kynnet ovat jo huomattavasti paremmat, joten hengähdystauko teki niille hyvää.
Miten teillä menee kynsien kanssa?

tiistai 23. toukokuuta 2017

Tuotteita kosmetik4lessiltä

Viime meikkipostauksessa nähdyt Essencen My must have-paletin tuotteet, eivät olleet ainoat tuotteet jotka kosmetik4lessiltä tilasin. Niiden lisäksi ostin Essenceltä värittömän vedenkestävän puuterin (tämän normaaliversio on ollut pitkäaikainen suosikkini), aurinkopuuterin (bronzer), mustapäälappuja ja tekoripset. Pakettiin päätyi myös muutama käsirasva ja primer, mutta niistä mahdollisesti lisää myöhemmin.
Tätä Essencen bronzeria oli kahdessa eri sävyssä, itse valitsin tummemmalle iholle sopivan. Kummankin sävyn rasiassa on vielä erikseen vaaleampi ja tummempi sävy. Pidän siitä että tämän tuotteen kuviointi tuo mieleen intiaanikesän ja myöhäiset illanistujaiset. Miksi tehdä tasaisia tuotteita kun pintaan voi painaa kuvionkin?
 Kuvissa vasemmalla on vaaleampi sävy (sisus) ja oikealla tummempi (ulkoreuna). Olen käyttänyt tätä nyt varjostuksissa ja olen tykännyt tuotteesta. Tarvitsisin vain paremman siveltimen tämän levittämiseen, jotta yhteistyömme olisi täydellistä. Ja tosiaan tätä voi käyttää varjostuksissa, koska shimmeri on olematonta. :) 
 Mitä Essencen uutuuksia sinä metsästit?

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Lakkailut - osa yksi

Tuskin pieleen menee, jos sanon jokaisen harrastuksen sisältävän ylä- ja alamäkiä. Kynsiharrastuksessa alamäet näkyvät useimmiten pieleen menneenä lakkauksena, huonoina kuvina, kynsille sattuneina onnettomuuksilla ja ties millä. Ajattelin ruveta kokoamaan omat alamäkeni Lakkailut postauksien alle. Postauksissa näkyvät kynnet edustavat yllä mainitsemiani asioita, joten mitään priimaa ei ole odotettavissa. :-D Pidemmittä puheitta eiköhän käydä käsiksi ensimmäisiin alamäkiin.
Liukuväriä color paintseilla: sinänsä hyvä idea siihen asti kunnes päätän kokeilla kynsivinyyleita, jotka eivät halunneet tehdä yhteistyötä. Kuvat myös kakkalaatua.
Blobbicure-postauksessa puhuin siitä kuinka yritin päättää poistanko tunnisteen vai teenkö uudet kynnet kyseiselle tunnisteelle. Noh siitä innoittamana tein distressed-tunnisteeseen kynnet, mutta kappas kummaa kun kamera pilasi suunnitelmani. Kynnet jees, kamera buu.
 Näistä kynsistä en ollut ihan varma julkaisenko omassa postauksessaan vai tässä, mutta päädyin kuitenkin tähän postaukseen, koska onnistuneita kuvia oli vain yksi. Kynsistä tykkäsin kuitenkin tosi paljon, mitä nyt parissa kynnessä leimat tekivät hieman vauhtiraitaa pitkin kynttä.
 Viimeisenä kynnet, jotka tein koiranäyttelyyn harmaan esittelymekkoni kaveriksi. (ihanku tällä ois merkitystä). Jälleen kerran kynnet oli ihan kivat, kuvat ei. Pitäisi näköjään opetella tuon kameran käyttöä uudestaan, kun kuvat sakkaavat näin pahasti. 
Huomasin juuri kuvakansioita selatessani, että olen lakannut kynteni kunnolla viimeksi maaliskuussa. Siis 2 kuukautta sitten?!? En tiedä mikä kynsiini on taas iskenyt kun 7/10 kärsii enemmän tai vähemmän liuskoittumisesta vaikka kuinka olen rasvannut, kuorinut ja käyttänyt kosteuttavia lakkoja. Ei siis liene ihme, jos lakkausinto on jäänyt vähemmälle rapistuvien kynsien tieltä. Mut hei kyllä tää tästä, on ne ennenki suosta nousseet. :)
Mitäs teille kuuluu?

perjantai 5. toukokuuta 2017

Essence: My must haves

Meikeistä kiinnostunut täys-amatööri höpöttelee omista kokemuksistaan, suosikeistaan ja inhokeistaan. Sanasto ei ole high-class laatua, mutta maalaisjärjellä ymmärrettävää. Nämä postaukset löytyvät meikki-tunnuksen alta.

Essence julkaisi tässä kevään aikana kivoja uutuuksia, joihin minunkin piti tutustua. Ensimmäisenä esittelen My must have-palettini. Pidän erityisesti siitä, että saan valita palettiin juuri ne tuotteet jotka siihen haluan. Paletteja on neljän ja kahdeksan ''napin'' koossa. Koska tänne peräkylälle ei uutuudet olleet vielä saapuneet, tilasin nappini kosmetik4lessiltä. Valintani meni siis täysin netin turvin.
 Valitsin aika paljon shimmerisiä luomivärejä, koska niitä voi käyttää myös korostukseen. :) Mukaan pääsi myös yksi poskipuna ja yksi mattaluomiväri. 
 Hinta-laatusuhde näissä on loistava. Yksi nappi alle 2e, joten paljoa ei voi pieleen mennä jos napista jotain pigmenttiä irtoaa. Minun valinnoista pigmenttisimmät yksilöt olivat Rosy cosy, Miss foxy roxy ja Brownie'licious.
ylärivi: 02 Cosy rosy, 13 Snowflake, 01 Go goldie!, 05 Cotton candy
alarivi: 08 Peach-party!, 02 All I need, 03 Miss foxy roxy, 04 Brownie'licious
Oletko hankkinut kyseisiä tuotteita?

torstai 27. huhtikuuta 2017

Vähän erilaista marmorointia

Heippa! Täällä elelee yks nysäkynsi, kummastakin kädestä pari kynttä katkennut/kärsii pahasta liuskoittumisesta, elikkä nakukynsillä on menty jo useampi viikko. Minulla on kuitenkin muutamat kynnet varastossa, joten kaivelin sieltä yhden lakkauksen teille. Näissä kynsissä kokeilin minulle uutta tekniikkaa: marmorointia leimasimella. Yksinkertaisuudessaan siis laitetaan lakkaa joko suoraan leimasimeen tai alustalle, josta se töpötellään kynnelle. Kuvittelin Opin Color paintsien toimivan tässä tekniikassa hyvin, mutta ne kuivuivat liian nopeasti minkä takia varsinainen töpöttely jäi vähälle. Täytynee kokeilla tekniikkaa uudemman kerran erilaisilla lakoilla.
Kynsillä:
Opi - Silver canvas
Opi - Turquoise Aesthetic
Opi - Pen & Pink
Opi - Purple Perspective

Vastaavat kynnet on muuten nähty täällä vuosi sitten, silloin koristelutyyli oli ihan vapaa sudinta, vaikka tulos onkin aika sama. :-D
Oletko kokeillut leimasin marmorointia? 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Apuvälineitä harrastamiseen

Leimoja rakastavat ovat varmasti törmänneet ongelmaan, että laatta pitäisi puhdistaa, mutta puhdistuksessa piilee riski, että vastalakatut kynnet lähtevät puhdistuksen mukaan. Itse muistan puhdistaneeni laatan muutaman kerran muovipussi kädessä. (toki se sulaa jos liikaa asetonilla läträä). Olen usein laiska ja puhdistan käytetyt laatat vasta sitten kun tarvitsen niitä seuraavan kerran, mutta joskus laatta on pakko puhdistaa samalla kun väkertää kynsiä. Bornprettystorelta saa tähän hommaan kätevän härpäkkeen, jolloin kynnet säästyvät.
Härpäke näyttää kynältä, mutta kynän terän sijaan päädystä painaessa esiin tulee terävät metallipiikit, jotka pitävät hyvin kiinni pumpulipallosta. Ainoan miinuksen annan siitä että metallipiikit ovat hieman liian teräviä ja niihin meinaa siksi jäädä kiinni pumpulihöytyviä.
Myös toisesta testiin saamastani tuotteesta on apua sekä leimaajille että normilakkaajille. Kyseessä on silikoninen lakkausmatto. Leimadecaleiden tekijöille tämä on oiva apuväline. Matosta löytyy kynnenmallit väpikuultavalla ja mustalla pohjalla, sekä värien testailu kohdat ja jopa mitta. Keskelle jää hyvin tilaa jos haluaa lisäksi lakata kynnet maton päällä ja suojata näin pöytää.
En ole ahkera leimadecaleiden tekijä, mutta kokeilin kuitenkin maton toimivuutta tekemällä yksinkertaiset decalit. Käytin pohjalle Essencen ''pikakuivattavaa''päällyslakkaa ja leimasin kuvion Essencen mustalla leimauslakalla. Kuvio irtosi helposti matosta kun mattoa vähän taivutti. Saas nähdä tuleeko tämä minulle vielä joskus muuhunkin käyttöön kuin pöydän suojaksi, ainakin pölyjä tämä imisi tehokkaasti. ;D
Mitä apuvälineitä sinulta löytyy?
Ylläoleva koodi on teille alennuskoodi, jota käyttämällä saan järjestää teille arvonnan kun sitä on tarpeeksi paljon käytetty. Itse en hyödy koodista enkä linkeistä.