tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulukalenterien koosteet

Joulu on vietetty ja ainakin itselläni se sisälsi sopivasti ruokaa, paljuilua, saunomista ja rentoutumista. ♥ Kinkkua sulatellessa on hyvä käydä hieman läpi ajatuksia kosmetiikkajoulukalentereista jotka hommasin. Ostin tänä vuonna Dermosilin ja Balean kalenterit. Dermosil kustansi 40€ (sisällön arvo ~65€) ja Balea 15€. Kurkataanpa ensin Dermosilin sisältöön;
 Alunperin laskeskelin ettei kalenteri olisi iso menetys, kun saisin minikokoisia tuotteita n. 1,5€/kpl. Olen kuitenkin pettynyt sisältöön. Vaikka olenkin kynsiharrastaja en olisi kaivannut tästä kalenterista näin montaa kynsilakkaa ja samoten mm. varpaiden erottelija ja hiusharja olisi saanut jäädä pois. Kuvittelin sisällön olevan enemmän Dermosilin näköinen; pesuaineita ja rasvoja. Olisi pitänyt tarkistaa sisältö ennen ostoa, mutta tulipahan tämäkin kalenteri kokeiltua. Sisällöstä lemppareita olivat kirkkaat puhelinlankaponnarit ja kaikki näytekokoiset tuubit. 
Sitten Balean vuoro;
 Ensin täytyy sanoa se etten osaa saksaa, joten osa sisällöstä on edelleen mysteeri. Tämän sisältö on kuitenkin juuri sitä mitä olisin toivonut myös Dermosililtä. En voi kun kiittää onneani että jaksoin raahata tämän Hampurin läpi hotellille ja että tämä mahtui matkalaukkuuni. Paras 15€ sijoitus pitkiin aikoihin. Sisällössä on ainakin vartalonpesuaineita, hiustuotteita, kasvo- ja hiusnaamiot ja muutama meikkiin liittyvä juttukin mahtuu mukaan. Tykkään, tykkään, tykkään! Ja onhan kalenterin ja pakkausten ulkonäöt nyt aivan älyttömän söpöt ♥
 
Eli kuten arvata saattaa, minun kalentereista Balea vei 6-0 Dermosilin. Aikaisempina vuosina minulla on ollut Essencen kalenteri, mutta vaihtelu virkisti ja ensi vuonna ollaan taas fiksumpia (tai hullumpia) kalenterien suhteen. Olisi minulle tänä vuonna kelvannut myös Lumenen ja Make up revolutioninkin kalenterit, jos ne sitten ensi vuonna?
Oliko sinulla kalenteria, mitä pidit siitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti